Kasvaminen oman elämänsä mittaiseksi voi olla sankariteko


Olipa kerran pieni lapsi joka pomppi kaikki päivät onnellisena. Hän osasi kaikkea ja kaikki oli kivaa. Isä ja äiti olivat kaiken ylläpitävä voima ja turva. Ei ollut muuta kuin he. Sitten tuli musta päivä. Isään ja äitiin ei voinutkaan luottaa. He tekivät jotain mikä oli lapsesta väärin! Koko maailma rohmahti. Pelko ja epävarmuus hiipivät lapsen elämään. Lapsi alkoi tarkkailemaan vanhempiaan. Miksi he tekevät noin? Enkö minä olekaan tärkeä? Lapsi näkee kaiken, kuulee kaiken eikä voi käsittää missä mennään. Lopulta lapsi ei enää näe kuin ne asiat mitkä ovat pielessä. Kaikki, mitä vanhemmat tekevät on vähintäänkin noloa jopa raivostuttavaa. Viha tulee elämään. Alkaa pitkä kasvuprosessi -joillekin jopa elämän mittainen.

Anteeksiantaminen omille vanhemmilleni on yksi vaikeimmista jutuista mitä olen joutunut tekemään. Ellen olisi oppinut, että isäni ja äitini olivat ihan yhtä hämmentyneitä omasta elämästään kuin minä omastani, en ehkä vieläkään olisi sinut lapsuuteni kanssa. Viina, rahavaikeudet, väkivalta, jatkuva muuttaminen ja epävarmuus kaikesta ovat rankkoja asioita lapselle ja kenelle tahansa ihmiselle. Lapselle  ei syillä ole mitään merkitystä, ainoastaan teoilla. Anteeksi ei pysty antamaan noin vaan kuittaamalla, että se siinä, ollutta ja mennyttä. Tärkeää on kuitenkin päästä eroon pahoista fiiliksistä.

Ensiksi on välttämätöntä tajuta, että on itse vastuussa omista tunteistaan. Käytännössä on ymmärrettävä reagoivansa toisen tekemisiin itse valitsemallaan tavalla. Eli tekee toinen mitä tahansa tyhmää tai väärää, sinä päätät miten se sinuun vaikuttaa. Tätä voi opetella. Toinen opeteltava asia on menneisyyden merkityksen muokkaaminen. Käytännössä kaikki mennyt on olemassa vain omissa muistoissamme ja nyt ne pitää laittaa parempaan kuosiin, jotta voi jatkaa elämää tyytyväisenä. Tuntuu yksinkertaiselta ja sitä se onneksi onkin. Minä en kuitenkaan olisi selvinnyt tästä savotasta yksin. Te, joita tämä asia koskettaa, olkaa rohkeita ja pitäkää huolta itsestänne. Puhuminen on hyvä tapa aloittaa. Jos et tiedä kenen kanssa voisit puhua, soita Annelle 050 563 7965.
Gadgetissa oli virhe